Ajatuksia kodista

Muutimme tähän keltaiseen tupaan aika tarkalleen viisi vuotta sitten. Silloin meitä oli vain kaksi, minä ja mieheni, sekä muutaman vuoden ikäinen koiramme ja kissavanhuksemme. Olimme jo jonkin aikaa etsineet kotikunnastamme omakotitaloa isolla pihalla ja rauhallisella sijainnilla ja kun tämä talo tuli myyntiin, syntyi sekä päätös että kaupat nopealla aikataululla.

Muutto pienestä rivitalokaksiosta isohkoon rintamamiestaloon joen varrelle, peltojen keskelle oli unelmien täyttymys. Olimme haaveilleet maalaisidyllistä ja täällä koivukujan päässä, vehreyden ja vihreyden keskellä, sitä totisesti saimme.

Heti muuttamisen jälkeen aloitimme keittiöremontin ja etenimme alakertaa huone kerrallaan eteenpäin. Esikoisemme syntyi puolitoista vuotta muuton jälkeen. Ristiäisiin mennessä oli alakerran remontti saatettu päätökseen. Reilun vuoden päästä syntyi kuopuksemme ja remontti eteni matelemalla yläkerran aulaan. Siihen se sitten jäi junnaamaan, yrittäessämme selviytyä rankoista koliikin ja refluksin sävyttämistä vauva- ja taaperovuosista. 

Kuopuksemme täytti alkukeväästä kaksi vuotta ja remontin suhteen olemme edelleen samassa pisteessä. Toki kaikenlaista pientä on tehty ja tehdäänkin koko ajan, mutta seuraava iso remontti aloitetaan vasta sitten kun on enemmän voimia ja vapaita käsiä. Enää ei ole kiire minnekään. 

Näiden viiden vuoden aikana perheemme on kasvanut kahdesta neljäksi. Kissavanhuksemme matka on päättynyt ja nykyään pihallamme juoksee koiraneitimme rinnalla nuori kissaneiti. Isäntä koittaa sitten parhaansa mukaan luovia tässä naisten täyttämässä taloudessa. Tätä tupaa on innolla ja tarmolla remontoitu, kunnostettu ja tehty kodiksi. Tähän tupaan on lapset tuotu synnytyssairaalasta. Tässä tuvassa on valvottu monenmonituista itkuista yötä. On juhlittu elämän pieniä ja suuria hetkiä. On opittu kävelemään ja polkemaan polkupyörällä. On yritetty ja erehdytty. On naurettu, itketty ja riidelty. Mutta ennen kaikkea on rakastettu, yhä ja aina vaan.

Mikä tekee kodista kodin? Rakkaimmat ihmiset, yhteiset muistot ja oman käden jälki. Varmasti kaikki tuo. Minulle visuaalisena ihmisenä on ollut aina todella tärkeää myös se miltä koti näyttää. Koska olemme isännän kanssa molemmat melko maanläheisiä, on kotimme sisustustyylikin muovautunut maanläheiseksi. Väreistä pääroolissa ovat valkoinen, beige, ruskea ja vihreä. Suosimme vanhaa ja kodistamme löytyykin paljon kirpputori- ja huutokauppalöytöjä sekä sukulaisten vinteiltä pelastettuja aarteita.

Olen innokas kodinlaittaja, joten inspiraation yllättäessä kalusteet vaihtavat paikkaa ja erinäköiset asetelmat nousevat ympäri kotia. Vaikka kauneus ja seesteisyys ovatkin minulle tärkeitä, menee käytännöllisyys kuitenkin kaiken edelle. Toimiva arki on kaiken suunnittelun lähtökohta. 

Tällä hetkellä pienet tyttömme vaikuttavat kotimme sisustukseen paljon. Pienet, vikkelät sormet tuntuvat yltävän joka puolelle ja tarvitaan tilaa ja välineitä milloin millekin aktiviteetille. Mutta niinhän sen pitääkin olla. Koti on koti vasta silloin kun siellä on koko perheen hyvä olla ja kaikkien tarpeet on otettu huomioon. Lattialle sijoitettavien lasivaasien aika tulee myöhemmin.